Unisatuja ja muita tärkeitä raportteja

Suomalainen terveydenhuolto

2007-03-24T18:03:00+02:00

Tytöltä lähti eilen päivällä vähän yhden jälkeen värttinäluu sijoiltaan. Tyttö huusi kurkkusuoraan. Mentiin bussilla ja pikkusiskon rattailla lähimpään terveyskeskukseen (kun käveleminen ei oikein onnistunut) ja oltiin siellä paikalla ennen kahta. Ensin n. 15 minuutin odottelun jälkeen sairaanhoitaja otti vastaan ja laittoi jonottamaan lääkärille. Puoli viisi päästiin sisään lääkärille. Odoteltuamme se kaksi ja puoli tuntia tyttö oli jo rauhoittunut, mutta jos vähänkin piti liikkua, niin sitten se taas huusi. Oltiin luettu ainakin 10 lasten kirjaa tänä aikana. Lääkäri oli hyvin mukava ja otti kontaktia tyttöön. Lääkäri kertoi, että on normaalia, että alle kouluikäisiltä lähtee käsi sijoiltaan. Lääkäri yritti laittaa kättä paikoilleen ojentamalla sitä. Tyttö huusi todella kovaa "Apua!". Kivun takia lääkäri epäili, että kädessä voisi olla myös murtuma, joten hän ei uskaltanut koettaa enää laittaa sitä paikoilleen. Saimme lähetteen sairaalaan röntgeniin, koska oman terveyskeskuksemme röntgen oli mennyt jo kiinni.

Sitten lähdimme bussilla 10 km päähän sairaalaan. Olimme perillä noin puoli kuuden maissa. Seitsemältä pääsimme röntgeniin, jossa hoitaja käänteli kättä sopiviin kuvakulmiin ja tyttö huusi. Kahdeksalta pääsimme lääkärille, joka käski ottaa huutavalta tytöltä paidat pois ja puhui samalla koko ajan itse kännykkään. Paitojen riisuminen oli vaikea tehdä kyynärniveltä liikuttamatta, joten tyttö huusi vähän lisää. Lääkäri otti tytön ranteesta kiinni ja liikutteli sitä joka suuntaan. Tyttö huusi vähän kovempaa. Lääkäri totesi kuvaa näyttäen, että kädessä ei ole murtumaa. Kysyimme nähtäväksi terveen käden kuvaa. Lääkäri kaiveli kansiota ja totesi takellen, että hän olikin koko ajan katsellut terveen käden kuvaa. Sairaankaan käden kuvassa hän ei nähnyt murtumaa. Hän totesi, että lapset helposti liioittelevat. Pyysi tulemaan maanantaina uudestaa, jos käsi on silloin vielä kipeä. Emme suostuneet lähtemään, ennen kuin selvisi, mikä tytön kädessä on. Meidän tyttö ei noin kovaa huuda pelkästä säikähdykdessä.

Pääsimme jonottamaan kirurgille. Yhdeksältä pääsimme sinne sisään, kun kovaan ääneen valitimme järjetöntä terveydenhuoltosysteemiä ja potilaan sirrtämistä jonosta toiselle. Kirurgi oli mukava, antoi tytölle puudutusainetta, katsoi röntgenkuvia, totesi luiden olevan ehjiä, käänsi tytön käden koukkuun. Tämän jälkeen tyttö ei enää itkenyt ja käsi toimi moitteettomasti. Tähän kaikkeen kirurgilla meni noin 5 min. Kiitoksia paljon ammattitaidosta. Viisi yli yhdeksän pääsimme lähtemään kotiin.

Lopputulos oli hyvä, mutta sen saamiseksi vietimme seitsemän tuntia erilaisissa jonoissa. Käytimme 15 min sairaanhoitajan aikaa, 15 min röntgenhoitajan aikaa ja n. 45 minuuttia lääkäreiden aikaan. Lääkäreiden hoitoajasta siis 40 minuuttia oli turhaa. Ihmekös, jos Suomessa on tehoton ja kallis systeemi. Kehottaisin kuntia palkkaamaan vaan asiansa osaavia lääkäreitä, niin kaikilta säästyy rahaa ja aikaa.

Ihana julkinen sairaanhoito! Oltaisiimpa edes vähän varakkaampia!

Tekemistä enemmän kuin aikaa

2007-03-19T16:49:00+02:00

Stressiä pukkaa päälle. Haluaisin saada hommat valmiiksi mahdollisimman nopeaa, mutta aika vaan loppuu kesken. Olen miettinyt mitä asialle oikeastaan voisi tehdä. En viitsisi öitäkään työskennellä.

Univelkaa

2007-03-13T17:46:00+02:00

Univelkaa, univelkaa… Tänään on ihan hirveä päivä. Onko kaikissa lapsiperheissä niin, että äiti on se joka kärsii lyhemmistä unista??? Miten ihmeessä voi kestää kiukuttelevaa lasta, jos takana on alle kuuden tunnin öitä useampi kuukausi. Ja miten ihmeessä lasten hoidon jälkeen jaksaa kaivaa tenttikirjan esiin, kun haukotuttaa.

Kylmä kaveri

2007-03-13T09:02:00+02:00

Perjantaina oli tentti ja se meni tosi huonosti. No eilen alkoi taas uusi jakso. Näin eilen koululla yhtä vanhaa kaveria. Se oli todella tyly. Muistaakseni mä olen ollut sille aina ystävällinen. Yritin kuitata kylmän tapaamisen selittämällä itselleni, että kaverilla täytyi olla tosi huono päivä ja mä olen vain yliherkkä pohtimaan, olenko itse tehnyt jotain. Omat perustelut vaikuttivat jopa itsellenikin täysin järkeviltä, mutta siitä huolimatta mulle jäi jotenkin epävarma ja alakuloinen olo. Onneksi illalla tapasin vanhaa lukiotuttua, ja meillä oli hauskaa. Se pyyhki epävarmuuden mun mielestä. Ajattelin, että on kylmän kaverin oma ongelma, jos purkaa huonon mielen syyttömiin.

Parisuhteessa valoa, ehkä

2007-03-08T21:01:00+02:00

Käytiin siis siellä lenkillä mieheni kanssa ja päästiin hetki juttelemaan kahdestaan ilman lapsia. Tosin juttu kääntyi taas tulevan työuran suuntaan. Tai tarkemmin sanottuna miehen haaveisiin työurasta. No oli kuitenkin ihan ok.

Mä yritin leppyä, mutta jotenkin mua kaiveli pahasti. Oli jotenkin sellanen epävarma tunne, että mitä oikeastaan merkitsee toiselle. Meidän elämä on kyllä tosi kiireistä, mutta ollaan aina ajateltu silleen, että sitten, kun opinnot on saatu valmiiksi otetaan rauhallisemmin. Nyt mua on alannut epäilyttämään, että osataankohan me hellittää. Lisäksi mielessä piilee epäilys, että miehen iisimmin ottaminen tarkottaa kavereiden kanssa golffaamista ja lasten jättämistä vaimon huostaan.

No positiivistä on se, että mies on potenut hieman huonoa omaatuntoa, siitä ettei mieleenkään tullut viettää mun kanssa aikaa. Näin naisten päivän kunniaksi sain herkullisen välipalan lasten nukkuessa ja iltapalankin pöytään katettuna. Päivällä mies kantoi kotiin ruusunkin, mutta sitä ei lasketa, sillä se on meidän lähikaupan tutulta kauppiaalta, joka antoi sen ilmaiseksi miehelle ja pyysi tuomaan sen mulle.

Olen myös koittanut pohtia, että kaipaavatko miehet yleensä vain vähemmän yhdessä vietettyä aikaa, vaan olenko onnistunut valitsemaan huonon yksilön. Avauduin ongelmastani myös naapurin vaimokkeelle, ja hän jakoi fiilikset myös kanssani. Tosin täytyy myöntää, että kerran olin pitkässä suhteessa, jossa mies olisi tahtonut viettää niin paljon yhteistä aikaa, että jopa minä pakenin kavereiden ja harrastusten pariin.

Parisuhde???

2007-03-06T13:18:00+02:00

Tänä aamuna pohdiskelin, että onkohan meillä parisuhdetta lainkaan. Joululoman jälkeen me ollaan käyty kerran yhdessä lenkillä ja kerran kahvilla. Molemmat mun ehdotuksesta. Lisäksi sunnuntaisin me loikoillaan sängyssä reilu tunti, kun lapset nukkuu (siis viikon ainut mahdollisuus rakastella). Siinä on meidän kahden keskiset hetket. Appiukko oli tulossa käymään. Yritin vihjailla miehelleni, että mä en ainakaan jaksaisi opiskella aamu kahdeksasta ilta yhdeksään. Mies nyökytteli. Sille ei tullut mieleenkään ehdottaa, että voitaisiin ehkä tehdä yhdessä jotain. Kärsivällisesti odottelin. Toivoin, että miestäkin kiinnostaisi viettää kahden keskistä aikaa. Sillä taisikin olla toisenlaiset suunnitelmat. Aamulla lukemaan, kavereiden kaa pelaamaan, kavereiden kaa syömään, sitten ilta tenttiin lukemista. Ihanaa saada puoliso, jonka prioriteettilistalla on noin sijalla 5.

Päätin sitten peri naisellisesti ruveta valittamaan asiasta. Miehen puolustelut oli siinä, että se on pitkään odottanut pelaamista ja tenttiin lukeminenkin on tärkeää. Kiva! Ilmeisesti mun kanssa yhteistä aikaa ei tarvitse odottaa, enkä mä ole tärkeä.

Syyllisyyden tunnosta se rupesi sitten ehdottamaan kahvilla käyntiä yhdessä. Pohdin, että miten noihin säälipisteisiin pitäisi suhtautua. Lopulta suostuin lähtemään pitkälle lenkille yhdessä. Mä en todellakaan jaksaisi istua kahta tuntia kahvilla leikkien, että sen käytös ja ajattelumaailma on mun mieleen.

Työpaikka!

2007-03-06T13:07:00+02:00

Eilen, kun olin juuri kävelemässä kahden kiljuvan lapsen kanssa tapaamaan toisia lapsiperheitä, puhelimeni soi. Työpaikasta kutsuttiin toiselle kierrokselle haastatteluun. Mies puhelimessa kysyi, soittiko pahaan aikaan. Ihmetteli varmaan taustalta kuuluvaa meteliä. Sovittiin kuitenkin haastattelu vielä samalle päivälle.

Lounaan jälkeen laitoin vanhemman nukkumaan ja aloin imettää nuorempaa, joka jäi mussuttamaan rintaa lähes 40 minuutiksi. Tämän ansiosta lähdin taas työhaastatteluun juosten. Onneksi kerkesin bussiin. Bussissa rupesin sitten miettimään fiksuja vastauksia ja palkkatoivettani.

Työpaikassa odottelin hetken haastattelijaa. Syvennyin kauppalehteen, kunnes paikalle tuli sama haastattelija kuin viimeksi. Sitä lähinnä kiinnosti, tulenko toimeen miesvaltaisessa työympäristössä. Olenko herkkä loukkaantumaan kärkkäistä kommenteista yms. En viitsinyt kertoa, että harvoin loukkaannun, mutta usein multa saa samalla mitalla takaisin. Jotenkin musta tuntuu, että tässä työympäristössä ihmiset saattaa olla pelottavasti mun laisia. Haastattelun lopuksi sovittiin työpaikasta!

Illalla yritin houkutella miestäni lähtemään Ikeaan. Ymmärrettävästi sitä ei kiinnostanut. Loppuillasta se kuitenkin ehdotti sinne lähtöä. Hassua oli, että juuri mies oli se, joka meidän ostoskärryn täytti. Mä lähinnä keräsin pikkusiskolle ylppärilahjaa.

Outoja unia

2007-03-03T08:02:00+02:00

Viime yönä näin unta, että mieheni ilmoitti lähtevänsä kavereiden kanssa viikonloppuna ulos ja mä sain täydellisen raivarin. Edellisen kerran se oli ulkona viime viikonloppuna, ja se tarkoittaa, että kahteen viikkoon meillä ei ole ollut kahden keskistä aikaa. Nuorin nukahtaa aina niin myöhään, että toinen valvoo sen kanssa ja päiväuniaika menee opiskellessa. Siitä on siis lähes kaksi viikkoa, kun pääsin edes rauhassa kyhnöttämään kultani kainalossa. Onneksi se oli vain unta.

Työhaastattelupäivä

2007-03-02T17:06:00+02:00

Tänään oli sit se työhaastattelupäivä. Aamu oli yhtä häslinkiä, kun lapset kiljuivat ja yritin siinä sivussa saada itseäni valmiiksi haastatteluun. Kävi sitten niin, että lopetin nuorimman imettämisen viisi minuuttia ennen bussin lähtöä. Parissa minuutissa puin jakkupuvun päälle ja juoksin bussipysäkille. Onneksi se on lähellä. Bussissa yritin rentoutua ja unohtaa sekasorron kotona.

Olin tietenkin ihan liian aikaisin paikalla ja kiertelin siinä sitten ajankuluksi korttelia ympäri. Kun menin vihdoin sisään yritykseen aulaan, siellä oli jo kasapäin pukuihin soinnustautuneita miehiä ja muutama nainen. Mietin pitäisikö mun yrittää olla sosiaalinen kilpakumppaneitteni kanssa, mutta päätin psyykata omaa itsevarmuuttani. Olo oli aika pieni.

Työhaastattelija kuitenkin kyseli helppoja kysymyksiä ja toivotti tervetulleeksi toiselle kierrokselle. Kävelin sitten pilvilinnoissa ruokapaikkaan imettämään pienokaistani. Analysoin miehelleni koko työhaastattelun tapahtumat ja se kuunteli kiltisti, vaikkei saanut suunvuoroa. Hyvä päivä, vaikka iltapäivällä oli tosi vaikea enää keskittyä tentin lukuun.

Päivä ennen työhaastattelua

2007-03-01T16:06:00+02:00

Tänään aamupäivä meni lumiukkoa tehdessä, ja se oli tosi hauskaa. Vaihteeksi nuorempi tyttö nukkui koko ulkoilun ajan, joten sain keskittyä vanhemman kanssa puuhailuun. Tosin lumiukko taisi olla äidin oma intohimo.

Suoraan ulkoleikeistä raahauduimme koulun ruokalaan syömään. "Äiti mä en ota tota vihreetä." Meidän viereen rantautui yllättäen vanha (miespuolinen) opiskelu kaveri, jonka kanssa kävin bilettämässä opintojen alkaessa. Kaveri taisi aikoinan lämmetä liikaa, ja sen jälkeen kun laitoin jäitä hattuun, en siitä olekaan erityisemmin kuullut. Silloin tällöin törmännyt koulun käytävillä. Joka tapauksessa tämä tyyppi oli aloittamassa projektia NASA:ssa. Se katsoi mua ja mun tyttäriä säälien, vaikka tytöt käyttäytyivät hyvin kauniisti (toinen nukkui vaunuissa ja toinen söi kiltisti ne vihreätkin palat ruuasta). Kyselin siltä kuulumisia, mutta se unohti kysyä multa. Totesi vain, että lapsia on nyt kaksi. Lähtiessä se toivotti onnea, ja ihmetteli, että montakohan lasta mulla on sitten kun seuraavaksi nähdään. Luultavasti se ajatteli, että olen ottanut lisääntymisen ja jälkikasvun hoitamisen elämän tehtäväkseni. Väärin meni. En vaan jaksanut korjata olettamaa. Antaa sen sitten yllättyä parin vuoden päästä ja huomata, että äitikin voi tehdä jotain sellaista, mitä jopa Herra Uraohjus saattaa kadehtia.

Juuri, kun olin nousemassa pöydästä, viereiseen pöytään tuli mun harkkatyön ohjaaja. Siis sellaisen harkkatyön, joka mun olisi pitänyt saada valmiiksi 3 kk sitten. Se vain on jotenkin jäänyt muiden projektien jalkoihin. Tervehdin tyynesti ja jätin selitykset omaan mieleeni.

Sitten tallustimme taas kotiin. Vanhimmainen sänkyyn. Vihdoin, kun sain nuorimman nukahtamaan vanhin heräsi. Tasan ei käy lepotaukojen jako. No onneksi mies rantautui kotiin ja päästi mut pänttäämään tenttiin ja valmistautumaan huomiseen työhaastatteluun.Työhaastattelua varten pohdin tuloksekkaasti omia hyviä puoliani. Toivon vain, että huomenna eivät kysy käytännön esimerkkejä. Kaikki tällä hetkellä mieleen tulevat esimerkit, kun liittyy lapsiin. Herra Työhaastattelijaa ei varmastikkaan vakuuta, jos äiti pystyy yhtäaikaa pitämään nuorinta sylissä, tiskaamaan ja lukemaan vanhimmalle iltasatua. Ne ei vaan tajua, että se tarkkoittaa, että pystyn myös yhtäaikaa lukemaan valmistellun sopimuksen, saamaan asiakkaan koukkuun ja pitämään huolen, että projekti on yritykselle kannattava. Joten taidanpa pitää huomenna lapseni päänsisässä.

Työhaastatteluun tuli valmistuttua hyvin, mutta tenttiin luku on kyllä lapsen kengissä.