Eilen, kun olin juuri kävelemässä kahden kiljuvan lapsen kanssa tapaamaan toisia lapsiperheitä, puhelimeni soi. Työpaikasta kutsuttiin toiselle kierrokselle haastatteluun. Mies puhelimessa kysyi, soittiko pahaan aikaan. Ihmetteli varmaan taustalta kuuluvaa meteliä. Sovittiin kuitenkin haastattelu vielä samalle päivälle.

Lounaan jälkeen laitoin vanhemman nukkumaan ja aloin imettää nuorempaa, joka jäi mussuttamaan rintaa lähes 40 minuutiksi. Tämän ansiosta lähdin taas työhaastatteluun juosten. Onneksi kerkesin bussiin. Bussissa rupesin sitten miettimään fiksuja vastauksia ja palkkatoivettani.

Työpaikassa odottelin hetken haastattelijaa. Syvennyin kauppalehteen, kunnes paikalle tuli sama haastattelija kuin viimeksi. Sitä lähinnä kiinnosti, tulenko toimeen miesvaltaisessa työympäristössä. Olenko herkkä loukkaantumaan kärkkäistä kommenteista yms. En viitsinyt kertoa, että harvoin loukkaannun, mutta usein multa saa samalla mitalla takaisin. Jotenkin musta tuntuu, että tässä työympäristössä ihmiset saattaa olla pelottavasti mun laisia. Haastattelun lopuksi sovittiin työpaikasta!

Illalla yritin houkutella miestäni lähtemään Ikeaan. Ymmärrettävästi sitä ei kiinnostanut. Loppuillasta se kuitenkin ehdotti sinne lähtöä. Hassua oli, että juuri mies oli se, joka meidän ostoskärryn täytti. Mä lähinnä keräsin pikkusiskolle ylppärilahjaa.